28.4.2016

Yllätys!

Tästä kirjoitus kerran kuussa on kohta enemmän tapa kuin kerran viikossa. Hetken verran meni sentään hyvin. No jaa, paljon on tapahtunut ja kevät menee niin vauhdilla, ettei ehdi edes tajuta.  No jaa koulu menee hyvin. Ensimmäinen kokonaisuus suoritettu, molemmat näytöt kolmosella heittäen läpi. Kyllä on kelvannut hymyillä. Mutta nyt syypää mun hymyyn on joku aivan muu kuin opettajat tai edes kukaan kaksilahkeinen. EI kyseessä on SARAH! Mun ihana rakas Sarah, jota en ole nähnyt melkein kahteen vuoteen ja jonka näen alle 48h päästä! Aivan hullua! 
Teille, jotka ette ole seuranneet There's a Place for me -blogia, Sarah oli mun ensimmäinen au pair ystävä ja meistä tuli ihan paita ja peppu vuoden aikana. Ikävä kyllä mä lähdin kotiin ja Sarah päätti pidentää aikaansa Jenkeissä, joten viime tapaamisesta on tosiaan pian kaksi vuotta. 
Työharjoittelu: asia, josta en ole täällä vielä huudellut ettei se vain olisi mennyt penkin alle. Mutta nyt on kaikki ollut varmaa ja lähtökuopissa ollaan jo! Eli siis mitä tämä tarkoittaa? No lähden suorittamaan osaa perhetyön harjoittelusta Sveitsiläiseen englanninkieliseen päiväkotiin, joka sattuu olemaan myös Sarahin työpaikka. Neljä viikkoa asun ja työskentelen yhdessä rakkaan, ihanan ystäväni kanssa <3 .

Olen ollut koko viikon töissä ja keskiviikkona koulussa, joten kiirettä on pitänyt, mutta pakkaaminen on onneksi jo ihan hyvällä mallilla. Ikävä kyllä samaa ei voi sanoa asunnon siivoamisesta ja järjestämistä. Kauheaa asua kaaoksen keskellä, mistähän mulle saatais lisää tunteja vuorokauteen? Onneksi en taida olla ainut, joka tätä pohtii, varsinkin näin kesäaikaan. Skypetin vielä hetki sitten paikallisen päiväkodin johtajan kanssa ja ai että jäin mukava fiilis! Ihanaa, että hekin ovat aidosti innoissaan mun tulosta. Joka tapauksessa, mutkia on ollut matkassa, mutta niin se vain on, että mä olen lähdössä taas ulkomaille! Tällä kertaa pyärähdän vain nopeat neljä viikkoa, mtta onhan sekin jo jotain. Toivotaan, että ehdin lähtöä fiilistellä tänne vielä ennen kuin lentokoneeseen nousen lauantaina puolen päivän maissa. Jos en, niin tiedoksenne annettakoon, että OON TOSI INNOISSANI! Kirjoitan myös hieman "asiallisempaa" blogia koulun nettisivuille --> http://laurasveitsissa.blogspot.fi/
 sieltä voi käydä lukemassa millaista itse työskentely Sveitsiläisessä yksityispäiväkodissa on.

En malta odottaa, että pääsen taas halaamaan tätä tyttöä!

xoxo / Laura



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3